Vähän aikaa sitten sain meikkauksen Bobbi Brownin pisteellä Helsingin Stockmannilla. Minusta on aina yhtä kiinnostavaa nähdä, kuinka toinen ihminen näkee sinut ja kuinka eri tavalla hän ehkä tekee meikkisi – ainakin verrattuna siihen omaan tuttuun tyyliin.
Bobbi Brown on merkkinä itselle aika tuntematon enkä olekaan käyttänyt mitään heidän tuotteitaan aikaisemmin. Tämä olikin ihan loistava tilaisuus saada vähän tutustua brändiin ja nähdä, kuinka tuotteet todella toimivat ihollani. Sain myös muutamia tuotteita testiin kotiin. Toistaiseksi Lux luomivärit ovat vieneet sydämeni ihan täysin, mutta niistä lisää postauksen lopulla.

Meikki Bobbi Brown meikkiartistin tekemänä
Olin ajatellut antavani täysin vapaat kädet meikkaajalle, mutta loppujen lopuksi tuli sitten kuitenkin esitettyä yksi jos toinenkin toive meikin suhteen. Halusin sen olevan melko näyttävä ja halusin huomion kiinnittyvän silmiin. Olin myös kiinnostunut uusista tuotteista Camo Collectionissa, joten käytimme niitä. Uudet duochrome-sävyt olivat niin ihania! Käytimme sekä metallista vihreää että pinkki-kultaista sävyä luomilla. Meikkaajani Maria oli todella ammattimainen ja hän näytti meikkiä aina välivaiheissa minulle, mikäli halusin jotain muutettavan.
Pidän meikistä kovasti! Se on todella näyttävä ja sopiva syksyyn. Pidin siitä, kuinka siististi Maria rajasi silmäni, sillä yleensä teen itselleni aina häivytetyn rajauksen. Tykkäsin myös huulista – Maria osasi kauniisti rajata niitä hieman isommiksi. Kulmakarvatkin näyttävät ihanilta – ne ovat hieman pehmeämmät ja pyöreämmät, kuin miten olen itse ne tottunut piirtämään. Täytyykin ottaa tästä vinkkiä niiden meikkaamiseen jatkossa.
Mitä tykkäätte meikistä? Huomaatteko eroja minun itse tekemiini meikkeihin?
AVAINTUOTTEET
Bobbi Brown Skin Long-Wear Weightless Foundation, Warm Ivory
Bobbi Brown Illuminating Bronzing Powder, Antiqua
Bobbi Brown Natural Brow Shaper, Blonde
Bobbi Brown Long Wear Brow Pencil Espresso
Bobbi Brown Luxe Eye shadow, Incandescent & Jungle
Bobbi Brown Lip Pencil, Pale Mauve
Bobbi Brown Lip color, Pale Pink
Kiss Lashes, Little Black Dress

Mitä sain lahjaksi kotiin: Skin Long-Wear Weightless meikkivoiteen ja kaksi Lux luomiväriä: Heat Ray ja High Octane. Pigmentti luomiväreissä on mieletön. Ne ovat todella pehmeitä ja helposti levittyviä ja niitä voi myös käyttää päällekkäin. Näitä tekisi mieli levittää luomille joka päivä. Meikkivoide on vielä testausvaiheessa, mutta vaikuttaa ihan hyvältä. Se on öljytön ja sen pitäisi hillitä kiiltoa ja öljyisyyttä. Se antaa myös täyden peittävyyden. Kuvista näettekin, miltä se näyttää iholla. Meikkivoiteesta tulee mieleen Double Wear meikkivoiteet – se on ehkä jotain alkuperäisen ja Light-version väliltä.
Kiitos Bobbi Brown ja Maria ihanasta hemmotteluhetkestä!
Ja hei, jos ette vielä seuraa Mariaa instagramissa, kannattaa ehdottomasti.
Jos haluaisit sinun meikkisi tehtävän Bobbi Brownin pisteellä, suuntaa Stockmannille! Kun ostat kolme tuotetta, saat meikkauksen kaupan päälle, mikä on aika loistava diili. Bobbi Brownin meikkejä netissä myyvät mm. Stockmann ja KICKS*.

Oletteko te kokeilleet Bobbi Brownin meikkejä? Löytyykö sieltä jotain suosituksia?
Lue myös
2018-09-27
Upea meikki ja kaunis sinä! Mä tykkään Bobbista, heillä on yks parhaimmista pohjustusvoiteista, poskipunat on ihania kans. Mutta huulipunissa merkki ei ole ihan niin onnistunut, tai en ole vielä kokeillut absoluuttisen täydellistä huulipunaa merkiltä 😀
2018-09-28
Kiitos! Okei, täytyykin tsekkaa poskipunat ens kerralla. :> Pohjustusvoiteita oon alkanut vasta hiljalleen uudestaan käyttään.