Minun täytyy tunnustaa jotain.
Minulla on huono iho. Minulla on akne. Taas, tai yhä, ihan miten asian haluaa ymmärtää. Ihon kunto ja aknen taso on vaihdellut vuoden aikana paljon. Välillä se on ollut ihan kamalassa ja toisinaan ihan ok:ssa kunnossa, mutta koskaan se ei ole kuitenkaan ollut hyvä. Minun suhtautuminen siihen vain on vaihdellut.
Kun katsoo kuviani, saattaa ajatella: hänen ihonsa on hyvä, ei se ole mitenkään pahan näköinen. Mutta se on. Kun laitan tietyn meikkivoiteen kasvoille, iho saattaa näyttää lähes täydelliseltä. Meikkivoide saattaa heijastaa valoa kasvoilta tai muuten vaan silottaa sen nätiksi. Tai sitten kuva on otettu hyvässä valossa, joka piilottaa kaikki epäpuhtaudet. Talvella otin paljon kuvia myös salamalla, joka ironisesti silottaa ihon täydelliseksi yhdessä väläyksessä. Kasvojeni muoto on myös sellainen, että kun otan kuvan suoraan edestä – pahin osa ihostani on piilossa. Leuka ja posket jäävät ikään kuin taka-alalle, jolloin ongelmaa ei näe.
Sitten on tietysti kuvanmuokkaus. En muokkaa kuviani paljon, mutta jos muokkaan on sille yksinkertainen selitys. En pidä siitä, että akne vie huomiota pois meikistä. Ne punaiset näpyt ja akne eivät ole osa minua, eivät oikeasti, joten miksi haluaisin näyttää ne maailmalle? Vai ovatko ne osa minua, joka pitäisi vain hyväksyä?
Se on hassu juttu aknessa – se ei tunnu omalta iholta. Ei oikeasti. Minä ja minun oikeat kasvoni ovat jossain piilossa niiden kipeiden, tulehtuneiden näppyjen alla, jotka usein tuntuvat maailman hirveimmältä asialta ja joskus ovat näkymättömiä silmälle.
Tiedättekö mikä on ainoa toimiva lääke akneen? Aika. Jokainen hoito vie aikaa, oli se sitten kymmenen kasvohoitoa, uudet ihonhoitotuotteet tai lääkitys. Olen antanut aknelle aikaa – olen antanut sille elämäni aikana vuosia. Viimeisin vuosi oli vaikea, koska vuoden jälkeen löysin itseni taas uudelleen alkupisteestä. Lupasin itselleni, että saisin ihoni kuntoon ihan vain hoitamalla sitä hyvin ja antamalla sille aikaa – en tarvitsisi lääkkeitä. Hassu juttu, mutta akne ei lähde myöskään ainoastaan päättävyydellä. Niimpä kävelinkin kesän alussa lannistuneena lääkäriin, joka määräsi Acnatac-geelin. Käytin Acnatac-kuurin loppuun, vaikka en olisi halunnut (sivuvaikutusten vuoksi). Se auttoi vähän, tosin aikanaan se tuntui auttavan paljonkin. Nyt kun katson taaksepäin – se ei vienyt aknea kokonaan pois ja sen lopettamisen jälkeen iho alkoi hitaasti mennä takaisin huonompaan päin. Plus miinus nolla.
Blogitekstit Acnatac-kuurista.
4.10.16 Acnatac-geelin jälkeen. Isoimmat ihonalaiset näpyt olivat rauhoittuneet, mutta iho oli silti täynnä pientä näppyä ja tästä iho lähti taas huonompaan suuntaan.
17.2.17 Päivä, kun aloitin lääkkeet. Iho reagoi myös reissaamiseen ja palatessa se oli erityisen punoittava ja kipeä.
23.2.17. Iho eilen. Viikko lääkekuuria takana. Iholla on ohut luonnollinen meikki.
24.2.17. Iho tänään ilman meikkiä.
Lääkäri määräsi myös lääkkeet, sen varalta ettei geeli toimisikaan. Hain ja ostin lääkkeet vasta nyt. En ole varma miksi odotin niin kauan. En ole lääkevastainen, mutta jotenkin halusin ihon parantuvan ‘luonnollisesti’, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Lääkkeiden aloittaminen tuntui häviöltä. Ongelman myöntäminen ei ole aina helppoa, eihän?
Lääkkeeni ovat ‘Apocyclin’ -merkkiset ja ne ovat antibiootit, joita määrätään mm. finnitautiin (akneen). Lääkekuuri kestää noin kolme tai neljä kuukautta (jälleen: aika). Olen nyt syönyt niitä vasta viikon, joten mitään muutoksia ei ole vielä havaittavissa. Olen varautunut siihen, etten tule näkemään tuloksia ainakaan kuukauteen. Olen varautunut myös siihen, että iho menee huonompaan suuntaan ennen kuin se lähtee paranemaan, koska se on tyypillistä tälläisissä hoidoissa. (Huomaatteko, miten sanon, että olen varautunut? En voi oikeasti sanoa olevani sitä. Todellisuus on varmastikin se, että itken kurjuuttani heti, kun iho menee tästä vielä huonommaksi.)
Suhtautuminen tähän lääkekuuriin on hieman negatiivinen ja se johtuu ainoastaan siitä, että olen jo kokeillut sitä. Kahdesti, jos muistan oikein. Kun akne ensimmäisen kerran puhkesi 13-vuotiaana, söin lääkekuurin. Se ei juurikaan auttanut, enkä saanut aknea pois paitsi e-pillereillä. En kuitenkaan muista silloisten lääkkeiden nimiä, joten toivon ja uskon, että nämä ovat kokonaan toinen juttu. Ja täytyyhän tilanteen olla vähän eri, koska en ole enää 13 – hormonitasot ja kaikki ovat varmasti erilaisia nyt.
Negatiivisuus ei auta aknen hoidossa, joten yritän parhaani pysyäkseni toiveikkaana ja positiivisena. Ehkä tällä kertaa saan ihon kuntoon.
Bloggaan kokemuksistani ja lääkekuurista varmasti niin paljon, kuin pystyn. Tiedän, että moni tappelee saman ongelman kanssa, joten haluan auttaa niin paljon kuin mahdollista.
Jos luit tekstin siksi, että kärsit aknesta – tässä muistilista sinulla ja minulle itselleni. Ettei kumpikaan meistä vaan unohda:
- Sinä olet kaunis. Älä ikinä anna itsesi uskoa mitään muuta.
- Sinä olet vahva. Tämä tyhmä ongelma on ainoastaan ulkopuolella, eikä se ikinä tule pääsemään sisälle sinun kauniiseen sydämeesi ja sieluusi. Älä päästä sitä sisälle.
- Et ole yksin. On naurettavaa, miten moni ihminen tappelee aknen kanssa. Mutta moni on myös päässyt siitä eroon. Niin myös sinä tulet pääsemään aknesta vielä eroon.
- Sinä tulet saamaan sen kauniin ihon, jonka ansaitset. Se tulee tapahtumaan. En voi luvata, että huomenna, mutta, joku päivä. Kaikki on ihan hyvin.
Postauksen kaikki kuvat ovat muokkaamattomia.
