Olen yrittänyt kirjoittaa tätä postausta muutaman kerran jo. Olen puhunut aknesta monen monta kertaa täällä, mutta tämä kerta on erilainen ja etsin oikeita sanoja.
Mietin, miten selittäisin itseni niin, että ymmärtäisitte. Toisaalta tiedän – vain harva todella ymmärtää.
Tämä on uusi tarina. Sellainen, jossa en yritäkään päästä eroon aknestani tai edes tapella sitä vastaan. Annan sen vain olla. Tänä vuonna vihdoin löysin syyn aknelleni. Kyse on hormonaalisesta jutusta. En mene yksityiskohtiin, sillä se on nyt toissijaista. En voi aknelleni mitään, joten elän vain elämääni, hyväksyen sen.
Jos kärsit hormonaalisesta aknesta, et voi sille paljon. Hyvä ihonhoitorutiini tietysti hieman helpottaa, mutta ei paranna. Jos ihosi on muuten hyvässä kunnossa (paitsi hormonaalinen akne alue), rutiinisi on luultavasti kunnossa. Teet hyvää työtä.
Sano ääneen kanssani:
Hormonaalinen akne ei ole minun vikani
Haluan puhua siitä, kun ihossa on aknea, ja se on täysin ok.
Haluan puhua aknesta, jossa sitä vastaan ei taistellakaan triljoonalla eri voiteella ja lääkityksellä. Haluan puhua ihopositiivisuudesta, jossa ihon tekstuuria ei tarvitse edes erikseen ottaa esille. Se vain on.
Finnit, mustapäät, tekstuuri ja arvet ovat vain sitä. Ihoa. Se on ehkä sinun ihosi ja siinä kaikki. Ehkä kyse ei ole ongelmasta ja häpeästä, vaan tavallisesta osasta sinua, kuten kulmakarvasi tai kyynärpääsi?
Tässä vielä hullumpi ehdotus: entä jos ihosi onkin loistavassa kunnossa, vaikka siinä on aknea?
Väitän, että ihoni on hyvässä kunnossa. Se ei ole kuiva tai öljyinen. Ihon tekstuuri ja väri on aika tasainen. Jos akneni johtuisi siitä, miten hoidan ihoani, se näkyisi kasvoillani kauttaaltaan. Koska akne on keskittynyt hormonaaliselle alueelle leukaan, tiedän ihonhoitorutiinini olevan ihan toimiva.
Pidän ihostani. Se on mielestäni kaunis. Pidän pisamistani ja siitä, että ihoni näyttää aidolta. Meikatessanikin haluan ihoni kuultavan vähän läpi. Voin toki peittää finnini, mutta voin myös jättää sen tekemättä. Se päätös täytyy syntyä itseäsi varten, ei muita.
Jos haluat tietää, millainen ihonhoitorutiinini on (aknelle sopiva), lue ihonhoito 101 postaukseni.
Aina ei tarvitse olla superihminen
En stressaa ihoani herätessäni tai meikkejä poistaessa. En mieti uusia tapoja tuhota akne. Minulla vain sattuu olemaan akne ja annan sen olla.
Mutta tietysti on päiviä, kun se häiritsee. On luonnollista, että joinain päivinä se turhauttaa. Aina ei tarvitse olla superihminen, se on ihan ok. Joskus olo on pieni ja hauras. Niinä päivinä rintaliivien olkaimet painavat aknea vasten ja asu täytyy vaihtaa. Niinä päivinä herään ja tyynyliinalla on verta, kun tulehtunut näppy on vuotanut. Tavallaan nämä ovat pieniä juttuja, mutta ne konkreettisesti muistuttavat aknesta, kun en haluaisi joutua ajattelemaan sitä ollenkaan.
Olen todella kiitollinen siitä, että tällä kertaa akne ei ole niin paha ja kipeä kuin mitä se joskus oli. Samaan aikaan olen vihainen: miksi joudun taas kärsimään tästä? Enkä ole nujertanut aknen jo parikin kertaa? Ja tiedän, tiedän, miten voin samaan aikaan olla vihainen, mutta kuitenkin rauhassa asian kanssa?
No, ihan helposti. On täysin luonnollista tuntea eri tunteita ja ne on hyvä saada ulos. Oikeasti ero on siinä, etten oikeasti tällä kertaa tappelekaan vastaan.
Olen hyväksynyt akneni
Tavallaan olen hyväksynyt akneni. Vaikka se onkin nyt miedompaa, kuin joskus. Toisaalta ihon kunto heittelee ja vaihtelee ihan päivän ja viikon mukaan. Tänään, tällä viikolla, ihoni kasvoilta näyttää aika hyvältä. Selässä tosin on monta kipeää kohtaa.
En ole ikinä ennen ollut näin rauhallinen ihoni suhteen, vaikka aknea onkin. Se johtuu siitä, etten ole sodassa sitä vastaan. Jos joku huomauttaisi minulla olevan akne, vastaisin vain: entä sitten? Ja todella sataprosenttisesti tarkoittaisin sitä.
Entä sitten?
Älä yritä taistella. Ehkä paras asia mitä voit tehdä, on rakastaa itseäsi enemmän. Opettele olemaan vieläkin myötätuntoisempi itseäsi kohtaan. Opettele jättämään likainen kahvimuki pöydälle aina välillä. Aina et ole kiireessä.
Ja arvatkaa mitä? Elämää on aknenkin kanssa. Hyvää, tavallista elämää. Ulkonäkösi ei ole persoonallisuutesi. Ha, mikä juonenkäänne!
Kun polkusi tuntuu töyssyiseltä, ja oma iho ahdistaa, käänny pois peilistä. Katso ulos ikkunasta ja muista, että siellä ne tärkeät asiat tapahtuvat.
Minulla on akne ja se ei ole vika. Se vain on. Ihan kuin kukat pellolla, lokit taivaalla ja kimmeltävä meri auringossa. On kesä. Aion nauttia siitä ja olla niin onnellinen kuin pystyn.
Loppuun vielä kirjoittamani runo.
Sinä päivänä löysin simpukan rannalta
Se päivä piirtyi mieleeni,
niin kuin ikuinen nopea hetki,
joka muuttaisi kaiken
Muistan ystävälliset kasvot ja sanat,
jotka eivät vastanneetkaan hymyä
Eivät ne sopineet tilanteeseen ollenkaan
En ollut niitä sanoja tilannut
Ei ole huolta,
hän sanoi
Vaikka oli suru ja pelko
Kasvava ahdistus rinnassa ja huutava tarve
Se päivä tunkeutui uniini,
niin kuin yhtäkkinen rankkasade idyllisellä rantahietikolla
En enää voisi luottaa omiini,
ymmärsin, mutta puin silti kengät jalkaan
Mistä tietää,
mikä kivi ei horju?
Samalta ne kai näyttävät,
kuin olisivat juurtuneet maahan kiinni,
vaan yksi heilahtaakin sandaalin alla
Muistan sinun silmät
ja yritän muistaa myös sen tärkeimmän
Tiedän sinun vastaavan –
vain rohkeasti kokeilemalla
Ei ole huolta, sanon itselleni
Vakuutan ja kuvittelen uuden maiseman kauniin,
juuri sellaisen kun olin aina halunnut
Sinä päivänä lupiinit ajettiin pois pellolta,
mutta minä jäin
Jäin vaikken ollut tätäkään taakkaa tilannut
Jossain syvällä toivo teki tilaa,
huokasi syvään,
ja kuiskasi:
Ei ole huolta
Lue myös
