Kolme kuukautta vauvan kanssa ovat menneet aivan älyttömän nopeasti. Sitten toisaalta elämässä on ihan uudenlainen rytmi, joka on tuntunut olleen käynnissä ikuisuuden. Ajattelen nykyään kuukausista eri tavalla. Ennen ne kestivät kolmekymmentä pitkää päivää, nykyään ne ovat silmänräpäys.

3 kuukautta vauvan kanssa

Olen aika varma, että elän elämäni parasta aikaa. Ja se on tietysti aina pelottavaa sanoa ääneen (entä jos joku vie sen pois?). Olen todella onnellinen. Saan onnellisuuspuuskia, jolloin sydän tuntuu räjähtävän ulos rinnasta. On kevät, luonto herää ja saan kokea sen vauvan kanssa. Tuntuu vähän siltä, kuin näkisi lehtien tulevan puihin ensimmäisen kerran.

Varmasti kaikki vanhemmat kokevat näin lapsistaan, mutta minusta tuntuu, että voitin lotossa Evan kanssa. Miten upea, hauska, söpö ja persoonallinen hän jo onkaan. Suurimmaksi osaksi ajasta hän on tyytyväinen ja iloinen vauva. Häntä ei haittaa pukeminen tai vaipanvaihto. Jos hän herää itkien, hän rauhoittuu nopeasti sylissä. Hän viihtyy leikkimatolla itsekseen – tai jalkojen päällä kasvoja tuijotellen (tämä on mahdollistanut meidän lempiharrastuksemme eli ohjelmien katselun samalla kun syömme).

Mutta tietysti on ollut sellaisiakin hetkiä, kun vauva huutaa kurkku suorana ja silloin ei hymyilytä. Turhautuneisuus ja toivottumuus iskevät, jos itkun syytä tai rauhoittumiskeinoja ei keksi. Illat tuntuvat olevan kaikista vaikeinta aikaa vauvalle – ja minulle. Niin ihania kun päivät ovatkin, olen aina iltaisin todella väsynyt. 100 % aikaisemmin valmis nukkumaan kuin tyttö. Levottomat illat ovat tulleet hyvin tutuiksi. Onneksi nyt olemme sen verran tottuneita siihen, että myös niitä rauhoittumiskeinoja löytyy. Olen myös huomannut, että kun vauva nukkuu tarpeeksi päivällä, ovat illat helpompia.

Vauva nukkuu hyvin päivällä ja yöllä. Pitkään yöunien rytmi oli 5 + 3 tuntia, mutta nyt se on vaihtunut 7,5-8 tunnin keskeytymättömään uneen. Saamme siis tarpeeksi unta. Minä huolehdin yöherätyksen (jos sellainen tulee) ja Risto hoitaa aamut. Hän nousee useimmin Evan kanssa 5-6 aikaan ja minä saan vielä vähän jatkaa unia. Tämä rutiini toimii meille täydellisesti. Saan tarvitsemani unen ja vauva saa viettää erityistä aikaa isän kanssa, ennen kuin hän aloittaa työt.

Sivuhuomio: yöunia helpottaa erittäin paljon Sleepytroll. Eva nukkuu vaunuissa laite sensorimoodilla. Ilman sitä hän heräisi aikaisemmin ja se on erityisen avulias aamuyön levottomiin unitunteihin (4-6). Laite alkaa tärisyttämään rattaita kolmeksi minuutiksi, kun se havaitsee ääntä ja liikettä.

Meidän arki

Olen ollut paljon aktiivisempi ja sosiaalisempi nyt kun minulla on vauva. Se on hieman odottamatonta, mutta ihanaa. Luulen, että jos jäisin vain kotiin, en olisi niin energinen. Muiden äitien tapaaminen (vertaistuki!) ja treenistä huolehtiminen ovat asioita, jotka ylläpitävät hyvinvointiani. Tuntuu myös tärkeältä näyttää vauvalle erilaisia paikkoja ja totuttaa häntä esimerkiksi ravintolan meteliin.

Tämä vauvavuosi tulee menemään niin nopeasti. En tee täysipäiväisesti töitä ja saan todella keskittyä äitiyteen. Haluan nauttia siitä!

Olemme käyneet mm. BabyPilateksessa ja se on ollut kivaa (ja hyväksi keskivartalolle). Eva on joko nukkunut tunnit tai katsellut vieressä, kun jumppaan. On ollut myös kiva tehdä ulkona treenejä vaunulenkkien yhteydessä. Evan kanssa on aika helppo matkustaa. Ongelmaa aiheuttaa, jos hän herää ja ei viihdykään kopassa yksin (ja esimerkiksi bussissa en uskalla nostaa syliin). Kuitenkin optimoimalla heräämisajan ja syötön, matkustus onnistuu ilman huutoja.

Imetyksestä

Imetys on sujunut suhteellisen helposti. Evalla on alusta asti ollut hyvä imuote ja minulta tulee paljon maitoa (enemmän kuin hän jaksaa syödä). Alussa toki oli haasteita esimerkiksi asentojen kanssa, mutta nyt ne sujuvat helposti. Vaikein asia imetyksessä on varmaanki se, miten paljon aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii. Vauvalla tulee tiheän imun vaiheita, jolloin hän syö lähes joka tunti. Se on aika väsyttävää, kun vauva on kirjaimellisesti kiinni iholla koko ajan (tai siltä se tuntuu). Imetyksen kääntöpuolena meillä on myös se, että pulloruokinnassa on haasteita. Sitä on täytynyt harjoitella (lue: kuunnella huutoa) ahkerasti. Nyt se sujuu parhaiten silloin, kun olen poissa ja Risto antaa maidon ennen kuin vauva kunnolla edes tajuaa olevansa nälkäinen.

On myös hassua, että kehossani on osa, joka ei ikään kuin ole omani. Odotan innolla aikaa, kun tissini ovat vain tissit, eivät ruokaa, jonka näyttäminen vaikka julkisilla paikoilla ei haittaa (minulle imetys vaikkapa kahvilassa on erittäin ok).

Elämä muuttuu koko ajan paremmaksi

Kaiken kaikkiaan elämä vauvan kanssa on helpompaa, kuin luulin. Tai ehkä olen jo unohtanut, miten väsyttävää se oli alussa. Ja olihan minulla pelkoja baby bluesin muuttumisesta masennukseksi (onneksi se meni ohi ja oli tosiaan vain sitä, baby bluesia). Joku joskus vertasi vauvan saamista muuttamiseen. Se on iso muutos, mutta siihen nopeasti tottuu ja elämä ikään kuin muuttaa vain osoitetta. Tietysti vauvan saaminen on isompi juttu kuin muutto, mutta on siinä jotain samaa. Tuntuu todella luonnolliselta, että meillä on nyt vauva.

Ja tietenkin myös välillä uuvuttavalta. En halua esittää, ettenkö kokisi negatiivisia tunteita tai että kaikki aina menisi niin kuin elokuvissa. Esimerkiksi ensimmäinen reissumme mökille sisälsi erittäin vaikeita öitä. Heräsimme tunnin, kahden välein. Sanotaan näin, että huumori oli aika mustaa silloin.

Silti samaan aikaan kaikki on niin paljon paremmin, kuin olisin uskaltanut edes toivoa. Yritän nauttia tästä vauva-arjesta niin paljon kuin pystyn ja madaltaa odotustasoja kaiken muun, kuten töiden tai siivoamisen suhteen. On ihanaa, että minulla on energiaa tehdä “kaikki”, mutta tarvitsen myös päiviä, jolloin makaan vain vauvan vieressä päivät pitkät ja hymyilen (tai itken) hänen kanssaan.

Veljeni sanoi, että lapsen kanssa kaikki muuttuu koko ajan vain paremmaksi. Se on ihana ajatus. Arki helpottuu, kun vauva kasvaa. Me opimme koko ajan tuntemaan häntä paremmin ja hän oppii tuntemaan meitä. Nyt kun luen ensimmäistä vauvapostaustani, ymmärrän, että kaikki on nyt jo niin paljon paremmin (ja olen unohtanut nähtävästi alun rankkuuden jo aika hyvin).

On ihanaa olla äiti. Olen aina (paitsi vakavasti masentuneena) ajatellut elämän olevan todella merkityksellistä. Mutta se tuntuu vielä merkityksellisemmältä nyt. Muutamien vaikeiden vuosien ja traumaattisen lapsuuden jälkeen tuntuu, että vihdoin voitan jossakin. Ja tiedän, elämä ei ole kilpailu, mutta kyllä sitä ihminen vaan tarvitsee voittoja välillä.

Olen todella kiitollinen näistä kolmesta kuukaudesta täynnä likaisia vaippoja, uusia tunteita, maailman söpöimpiä vaatteita, loistavaa tiimityötä, aikaisia aamuja ja joitain myöhäisiä iltoja. Ilmeisesti elämä vauvan kanssa ei olekaan vain pelkkiä silmäpusseja ja sitä, ettei millekään ole aikaa. Elämä on kivaa.