Muistan kun lapsena teimme paljon retkiä seurasaareen. Etenkin juhannus tuli vietettyä usein siellä ja muistan miten pitkä matka saareen oli, miten tylsää siellä oli ja miten nopeasti jäätelö piti syödä etteivät lokit ennättäneet ensin.
Musta on aina hauska miettiä, miten viisivuotias Charlotta olisi reagoinut joihinkin juttuihin, kuten lähelle kaupungin sykkeeseen muuttamista. Koska niin vain muutimmekin yhtäkkiä aika lailla saaren viereen. Yhtäkkiä saareen saattoi tehdä lenkkejä tai mennä vaikka vain nopealle kävelylle. Muuttoja on seurannut tämänkin jälkeen, mutta onneksi äidin luota on yhä lyhyt matka saareen. Charlotta on vähän vanhempi, vähän viisaampi, vähän kiitollisempi, mutta ihan yhtä lumoissaan sen kauneudesta kuin ennenkin.
Jotkin asiat ovat kuitenkin muuttuneet tai sitten muistot ovat haparoituneet vuosien aikana. Nimittäin Seurasaareen vievä silta on ainakin kymmenen kertaa lyhyempi kuin se oli silloin lapsena ja lokkejakin on enemmän. Voi turisteja – tulitte juuri sinne yhteen paikkaan syömään jäätelöä, jossa se myydäänkin epäsuoraan lokeille!
Mitäs muuta? Rokkishortsti kuuluvat ehdottomasti kesään, samoin tumma huulipuna, takkuinen tukka (okei, se kuuluu asiaan läpi vuoden) ja topin alta vilkkuvat bikinit. Kengät voi jättää kotiin, samoin ulkonäköpaineet. En ole ikinä osannut hävetä vartaloani, vaikken olisi siitä pitänytkään.
Äiti, kiitos kun menet meidän kanssa retkille vielä aikuisenakin, teet eväät ja keität kahvit termariin (ja ihmettelet vain vähän, miksi seurasaareenkin pitää meikata).
