Samppanjaa torstaina

how to be confident

 

champagne at kiila restaurant

my self-love journey

Hymyilen paljon näissä kuvissa ja se saattaa johtua ihan vaan seurasta. Tai siitä, että olin menossa hänen kanssaan samppanjalle. Torstaina.

Yritän aina olla positiivinen siinä toivossa, että levittäisin sitä vahingossa myös vähän ympärilleni. En aina onnistu siinä, mutta kun onnistun, se on paras kehu, jonka voit minulle antaa. Mietin sitä tänään ja tajusin jotain todella tärkeää.

Once you start to appreciate the little things, you begin to understand the bigger picture.
Kun alat arvostamaan pieniä asioita, alat hahmottamaan isompaa kuvaa.

En tiedä onko lauseessa mitään järkeä teille, mutta minulle se on lähes elämän ohjenuora. Tiedätte varmaanki jo niistä pienistä jutuista, niistä pienistä jutuista, jotka saavat sinut hymyilemään. Mutta niiden arvon ymmärtäminen on melkein elämää mullistavaa. Me kaikki haluamme hyvän elämän ja suurella osalla meistä on jonkinlainen suunnitelma. Tiedämme mitä asioita haluamme, minkä uran toivomme itsellemme, missä haluame asua ja kenen kanssa (tai sitten emme tiedä muuta, kuin että haluamme vain olla onnellisia). Mutta mitä emme aina ymmärrä, on se mitä tapahtuu näiden tavoitteiden välillä. Se on nimittäin aika tärkeää, koska se on sinun elämäsi.

how to survive depression

Kun olin masentunut enkä halunnut mitään elämältä, suurin tehtäväni oli keksiä päivittäin kolme asiaa, joista tunsin kiitollisuutta ja edes vähän iloa. Hitto, se oli vaikea tehtävä silloin. Yleensä keksin asioita, kuten hyvä kahvi, kuuma suihku tai autokyyti töistä kotiin. Löysin tälläisen suloisen yksinkertaisen pätkän silloisesta päiväkirjastani:

Kivat asiat. Ne on kaiken A ja O. Niitä pitää vaalia. Ne muistuttaa, että elämä voi olla helppoakin.

Ja arvatkaa mitä kävi? Niistä pienistä asioista syntyi valtava elämä. Ne kuumat suihkut, nuo kahvikupposet nautittuna hyvässä seurassa, talon ympärikävelyt ja pienet kauniit asiat, jotka panin merkille ulkona – ne muuttuivat upeaksi mereksi,  jonne voisin hukkua, mutten kuolla.

Tuo meri on lempipaikkani uida.

 

Pidin kiinni tuosta ohjeesta. Vaalin yhä elämässä niitä pieniä ihania hetkiä. Nykyisin se on helppoa, kuin lastenleikkiä. Esimerkiksi, tuona yhtenä torstaina olin todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että

 

  1. aurinko paistoi ja suuntasi valonsäteensä minuun, eikä yhtäkkiä kesällä ollutkaan enää niin kiire.
  2. näin ystävääni, jonka olen tuntenut vasta vuoden, mutta tulemme niin hyvin toimeen, että se on varmasti kirjoitettu tähtiin.
  3. Join samppanjaa Helsingin kattojen yllä, josta katselin alas maailman parasta paikkaa, kotikaupunkia.

 

Mistä sinä olet kiitollinen tänään?

 spring outfit

OUTFIT  Jeans – Gina Tricot / Trench – Benetton / Bag – Guess / Shoes – Vagabond / Scarf – H&M

Photos: Adele

 

 

Erityisherkkyys – miltä se tuntuu?

img_2603

img_2614

Olen erityisherkkä.

Minä uskon, että joillain on enemmän taipumusta vaipua melankoliaan, kuin toisilla. Uskon, että etenkin erityisherkät ihmiset – jonka diagnoosia allekirjoittanut on muuten etsinyt koko pienen elämänsä – kärsivät siitä. Kuulostaa dramaattiselta, mutta tuo kuvaus on aika osuva.

 

Miltä tuntuu olla erityisherkkä?

Jokin selittämään sitä, miksi välillä pelkkä hengityskin kuulostaa niin äänekkäältä. Standardit ovat kovat ihmiselle, joka on tottunut kantamaan selässään oman taakan lisäksi myös muiden ihmisten ajatuksia ja tekoja ja välillä koko maailman murheita. Meille kaikille on pakattu eväät, mutta toisilla se on useammassa lokerossa. Toiset pitävät ateriasta, jotkut syövät vain pysyäkseen hengissä?

Minulle ei ole tärkeää se mitä kerrot, vaan se mitä kuulen kun et puhu sanaakaan. Minulle tärkeää ei ole kiire, vaan ne hiljaiset hetket, kun ei tapahdu mitään. Sillä jos kuuntelee tarkkaan ja oikein höristää korviaan – tapahtuu paljonkin. Ulkona humisee, kun syksyn lehdet lepattavat tuulessa ja päästävät lopulta irti lentääkseen vapaana maahan. Sydän hakkaa tauotta rinnassa, vaikka haluaisit sen lopettavan. Silloin kun nenässä ei tuoksu tee tai kahvi, tuoksuu rakkaus. Elämä ei pysähdy ikinä, vaikka sinä pysähtyisit. Se jatkaa, vaikka et haluaisi, vaikka sinua pelottaisi ja vaikka laittaisit kaikki jarrut päälle.

Välillä ahdistaa niin paljon, että elämä näkyy hetken harmaan linssin läpi. Ahdistaa ainainen kuuntelu, ikuinen jaksaminen ja turha valittaminen. Mutta arvatkaa mikä harmittaa eniten? Sen myöntäminen. Miksei aina ole meri, aurinko ja nauru? Miksei aina ole lämmintä ja mukavaa?

Ja vaikka vastaus on helppo, täytyy se joskus kaivaa syvästä kuopasta ja sukeltaa hakemaan arkusta avaimen kera.

Jotta iloni olisi viisinkertainen, jotta nauruni kaikuisi toiseen kerrokseen ja jotta rakkauteni voisi humalluttaa sinut ihanaan valoon ja kauneuteen.

Jotta voin olla minä.

img_2598

Lue myös: Kuinka käsittelen omaa erityisherkkyyttäni

img_2649

Kuvat Inka Lähteenaro

Scroll to top