Blogi

Charlotta Eve

2019

Vuonna 2019…

  •  Kokeilin uusia lajeja: kuntonyrkkeilyä, kuntopotkunyrkkeilyä ja twerkkaamista. Jälkimmäinen näistä oli floppi.
    [Anna mennä, ylitä itsesi]
  • Lensin ensimmäistä kertaa yksin ja vietin lomaa kolmen siskoni kanssa. Olen kyllä niin onnekas, kun voin kutsua siskojani myös ystävikseni.
  • Juoksin puolimaratonin (tai sen matkan) siskojeni kanssa. Viimeisistä metreistä selvittiin hoilottamalla We are the championsia.

  • Pidin hiuksiani luonnontilassa eli luonnonkiharana. Minusta ei ihan tullut sellaista kiharakuningatarta, kuin jotkut seuraamani instagram-gurut, mutta kuitenkin minut ja blogini mainittiin sen ansiosta suomalaisessa aikakauslehdessä! [Luonnonkihara 101 – Kiharan hiuksen hoitorutiini]
  • Tunsin itseni erittäin mukavaksi omassa vartalossani –  ehkä parhaaksi, mitä olen ikinä tuntenut. Puhuin siitä myös täällä ja sain paljon positiivista palautetta (kiitos!) [Kehoni on kirjoitettu arvilla]scars on my body stretch marks positivity
  • Vietin ihanan kesän. Kesät tosin taitavat olla aina ihania, vai mitä? Täynnä loputonta valoa, seikkailuja ja gin & toniceja.
  • Muutin ihanaan asuntoon, joka heti tuntui kodilta. En oikein vieläkään voi uskoa, että asun käytännössä unelma-asunnossani.

  • Löysin uuden luovan harrastuksen: maalaamisen. Sitä haluan tehdä enemmän vuonna 2020.
  • Kehityin kovasti blogini kanssa. Marraskuussa kävijöitä täällä oli jo yli 30 000! Intohimoni tätä blogia kohtaan on valtava. Haluan tämän paikan olevan uniikki, hyödyllinen, hauska, kiinnostava ja kaikkea sitä, mitä minä olen. Ehkä olen vihdoin jo ylpeä tästä projektista (ja sen ääneen sanominen on erittäin ok).


Mitä muuta? Syksy ja loppuvuosi ovat myös olleet vuoristorataa. Yritän aktiivisesti nauttia pienistä hetkistä ja todella arvostaa sitä, mitä minulla on. Minullahan on maailma. Minulla on elämäni rakkaus, iso perhe, niin upeat ja tärkeät ystävät ja lisäksi olen työn kautta tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin. Pääni päällä on katto ja olen terve. Voin juosta ja voin kirjoittaa. Sen haluan aina muistaa. Vaikka pilvisiä päiviä on paljon- ja ahdistus ja masennus nostavat päätään – minä olen vahva.

Kiitos universumi, tai mikä onkaan se, joka pitää jalat maassa.

Olen valmis tanssimaan vuoden 2019 loppuun – ja menemään kohti uusia seikkailuja vuoteen 2020.

Jouluvalot -meikki

En tee monia Uuden Vuoden lupauksia, mutta tässä yksi. Haluan luoda vieläkin enemmän erilaisia meikkejä, näyttää luovuuttani ja oppia vielä paremmaksi. Olen jo alkanut jakamaan enemmän meikkivideoita ja ohjeita myös Instagramin puolella, ja jatkan kyllä tännekin tutoriaalien tekemistä, mutta tuntuu, että voisin tehdä vielä enemmänkin. Tästäkin meikistä visioin jo uutta versiota. Mutta! Haluan dokumentoida myös kehitystäni. Siksi jaan toisinaan myös sellaisia juttuja, johon en aina ole 100 % tyytyväinen. On niin helppoa nähdä virheitä kaikessa – ainakin minun on. Aina vaan voisi olla parempi ja parempi. Ehkä oikea haaste onkin puskea itseään eteenpäin ja paremmaksi, mutta nauttia samalla myös matkasta.

 

Tätä mietin tänään, kun muistin, että halusin tehdä tämän meikin jo viime vuonna. No, tässä sitä ollaan, 20.12.19 – ja ehdin juuri julkaista tämän ennen joulua.

Jouluvalot kasvoilla – meikkiohje

  1. Piirrä musta viiva eyelinerilla kasvoillesi – se on jouluvalojen ‘naru’.
  2. Piirrä värikkäitä palloja naruun kiinni ikään kuin jouluvaloiksi.
  3. Varjosta hieman pallojen reunoja viileällä aurinkopuuterilla. Näin saat palloista vähän kolmiulotteisemmat.
  4. Lopuksi lisää palloihin vielä valoa valkoisella. Voit lisäksi lisätä glitteriä, jotta saat valoihin kimallusta!

Itselläni oli käytössä mellow cosmeticsin eyeliner, Grimasin kasvomaalit, varjostukseen Hoola Bronzer  ja Urban Decayn Distortion glitter.

Scroll to top