Blogi

Charlotta Eve

Kirje 25-vuotiaalle itselleni

Kirje 25-vuotiaalle itselleni

Täytin 25 vuotta ja tuntuu, kuin pitäisi kirjoittaa jotain viisasta tänne. Pitää iso puhe. Tai siis, kirjoittaa postaus. Luoja tietää, etten pidä puheita valitettavasti. Se on parempi sekä yleisölle että mielenterveydelleni (ja ylpeydelleni).

Mutta en oikein tiedä mitä sanoa.

Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, kuin isoja asioita tapahtuisi ympärilläni. Muille ihmisille. Kaikki siskoni muuttavat eri kaupunkeihin, aloittavat uusissa töissä ja opiskeluissa. Ystäväni aloittavat uudet opiskelut. Toinen ystäväni tekee isoja muutoksia töissään. Tuntuu, että kaikki muut ovat menossa eteenpäin.

Ja minä olen vain täällä. Samassa pisteessä.

charlotta

Toivon, että minulla olisi jotain isoja uutisia tai jokin iso oivallus. Kai toivon sitä siksikin, että 25 tuntuu iältä, jossa pitäisi – no en oikein tiedä mitä. Mutta ei. Tässä sitä yhä ollaan, keskeneräisenä. Minä muutun vieläkin. Tietenkin tunnen itseni jo hyvin ja on ihanaa, miten itsevarmuutta tulee ajan kuluessa lisää. Mutta en voi seistä tässä ja huutaa maailmalle, että minulla on ihan mielettömän fantastinen olo ja 100 % itsevarmuus fantastisessa 25 vuoden iässä.

Oikeasti minua pelottaa. Tiedän nyt miten nopeasti aika kuluu ja haluan käyttää sen ajan hyvin. Vähintään minulla pitäisi olla selvä tie edessäni. Eikö?

Ja se on typerää. Nämä ajatukset ovat typeriä. Se on vain numero. Se on vain yksi päivä ja yksi kuukausi. Olen täällä ja hengitän, enkö vain?

Nousen aamulla sängystä. Minulla on hyviä ja huonoja päiviä. Joinain päivinä kaikki mihin kosken muuttuu kullaksi ja näen kaiken ihan selvästi. Mutta toisinaan olen niin hukassa, että edes juoksulenkki pimeässä ei paranna sitä. Yritän ja työnnän itseäni epämukavuusalueelle, vaikka se tuntuu joskus maailman vaikeimmalta asialta.

Ympärilläni on ihmisiä ja nauran, itken, syön, treenaan, kävelen ja puhun heidän kanssaan. Katson elokuvia ja itken sekä onnellisille että surullisille lopuille. Unelmoin Maldiiveista. Unelmoin uudesta työhuoneesta. Rakastan autossa istumista ja ohi viilettävien rakennusten katselemista. Samalla ajatus ratin takana olemisesta ahdistaa vieläkin ihan järjettömän paljon. Teen uusia ennätyksiä lihaksillani – ja joskus myös aivoillani. Ja vieläkin, silti, tunnen itseni vähän prinsessaksi syntymäpäivänäni.

Mitään isoa ei tapahdu juuri nyt, mutta se on ehkä hyvä. Yksityiskohdat ovat silti siellä. Ne pienet asiat, jotka ovat oikeasti valtavia.

Olen terve ja perheeni on terve. Ystävilläni menee melko hyvin. Elämä tuntuu merkitykselliseltä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ytimessäni olen erittäin onnellinen. Ja stressin, ahdistuksen ja surun keskellä muistan, että olen erittäin elossa.

Mutta koska kuitenkin haluan kuulla sen:

Jatka vain samaa rataa. Toteutat unelmaasi ja teet kovasti töitä, tiedän. Anna mennä, älä pysähdy. Se voi tuntua unelta nyt, mutta kohta se on niin todellista, että tulet katumaan sitä, ettet nauttinutkaan matkasta. Usko itseesi. Ja sano aina kyllä hyvälle kupille kahvia.

Niin, ja viimeisenä: sinulla ei ole kiire. Paljon, paljon onnea.

24 things i've learned in 24 years
Kuvat minusta punaisessa topissa: Mia / Beauty Highlights
Muut kuvat ovat vuoden takaa tästä postauksesta kun täytin 24.

Makeup Monday: Rosanna

Monday Makeup

Postauksessa  *mainoslinkkejä ja saatuja pr-näytteitä

Niin kauan kun olen lukenut kauneusblogeja, meikkimuutospostaukset ovat aina olleet suosikkejani. Ennen ja jälkeen kuvissa on vain jotakin todella kiehtovaa – ja siinä, mitä kaikkea meikillä voi tehdä.

Olen jakanut täällä aiemminkin tekemiäni meikkejä, mutta halusin tuoda ne oikein kunnolla takaisin. Ja mikä parempi päivä siihen kuin maanantai, vai mitä?

Tässä Makeup Monday sarjassa olen valinnut kiinnostavia henkilöitä meikkituoliini ja toteuttanut visioni heidän meikistään. Tässä tulee ensimmäinen: Niin sisältä kuin ulkoakin upea Rosanna.

Monday Makeup blog series

Makeup Monday: Rosanna

Rosanna on vaikuttaja, roolimalli ja yrittäjä. Hän tekee onnistuneesti vähän kaikkea: podcastia, blogia, videoita, instagramia ja hän myös johtaa Miss Helsinki kilpailua. Mielestäni se, miten Rosanna hoitaa sosiaalista mediaa ja yrityksiään on todella inspiroivaa. Ei voi kuin kunnioittaa ja ihailla sitä.

Rosanna tukee naistenoikeuksia, kannustaa posiitivisesti seuraajiaan ja näyttää esimerkillään, miten kova työ palkitsee. Ennen kuvassa Rosannan paitakin sanoo sen: Women empower one another. Kuvaavaa on myös ehkä se, miten Rosanna innoissaan kaatoi kahvin syliinsä ja vaihtoi lennossa paidan. Pienet vastoinkäymiset eivät haittaa ollenkaan. Tältä naiselta ei energiaa puutu!

Rosannan ilo onkin niin tarttuvaa, ettei voi kuin hymyillä kun hänet tapaa. Ja mikä parasta – hän luotti meikkinsä täysin minun käsiini.

Minulla oli selvä visio Rosannan meikistä: kuultava kesäiho, lämpimiä sävyjä ja ihan vähän sinistä. Rosannan kauniit pisamat ja lämmin iho saivat sinisen erottumaan ihanasti meikissä ja siitä tuli juuri sopivan kiinnostava, mutta kuitenkin palaveriinkin sopiva. Huulille valitsin hieman ruusuisen pinkin nudepunan tavallisen nuden sijaan. Tuo huulipunasävy onkin oma ikisuosikkini, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kyllä, se on yhä paras huulipuna maailmassa.

Muita tähtiä meikissä olivat  *Bobbi Brownin Heat Ray luomiväri, joka on aivan täydellinen kultainen sävy sekä *Madaran CC voide, joka tuo juuri sopivasti sävyä ja kuulautta iholle. Ja tietenkin highlight, joka on ihanan kimaltava, mutta ei liikaa.

Muistakaa muuten seurata Rosannan Instagramia!

bobbi brown lux eyeshadow heat ray high octane swatches
Tästä kuvasta näkee paremmin luomivärin upean metallisen hehkun.

MEIKIN TUOTTEET

*MADARA CITY-CC Cream SPF 15
*the beautyblender Bounce Foundation 3.30 (ihan vain tippa tummentamaan vähän voiteen sävyä)
*Laura Mercier Transluscent Powder
*NARS Soft Matte Concealer
*NARS Radiant Creamy Concealer

*Zuii Organic Flora Powder Shimmer Bronzer, Sun
*Kjaer Weis Above and Beyond Blush
*Bareminerals Joy Highlighter

*Jane Iredale Mystikol Sapphire

Too Faced Semi Sweet Chocolate Bar Palette
*Bobbi Brown’s Luxe Eyeshadow, Heat Ray

*Jane iredale Triple Luxe Lipstick, Rose

Suurin osa meikeistä saatu pr-näytteinä.

Mitä pidätte meikistä? Oletteko innoissanne uudesta Makeup Monday postaussarjasta? 
Scroll to top