Tiivistettynä: Avoimessa varjostuksessa matta luomiväri asetetaan luonnollisen luomivaon yläpuolelle, kulmaluun alle syntyvään varjokohtaan. Näin syvällä olevat silmät tai raskaat laskevat luomet näyttävät avoimemmilta ja liikkuva luomi jää vaaleammaksi. Tarkista kohta silmä rentona ja auki. Jos etsit ensin omaa silmänmuotoasi, aloita eri silmänmuotojen meikkioppaasta; laajemmat vinkit löydät myös laskevien luomien meikistä ja syvällä olevien silmien meikkivinkeistä.
Jos sinulla on syvällä olevat silmät tai raskaat laskevat luomet, kokeile avointa varjostusta! Toinen, hauskempi nimitys meikille on kelluva varjostus. Teen meikin näin kun tekee mieli kokeilla jotain uutta tai jos haluan pitää silmämeikin kevyempänä ja avoimempana.
Tekniikka toimii laskeville raskaille luomille sekä syvällä oleville silmille. Ideana on viedä huomio pois raskaasta luomesta ja (alaspäin viettävästä) luomivaosta mattaisella luomivärillä. Tyypillisesti lisäisin tummaa luomiväriä niin sanottuun ongelmakohtaan. Mutta tässä meikissä jätän sen kokonaan huomioimatta ja lisäänkin meikin muualle huijatakseni silmää. Kutsun tätä kelluvaksi tai avoimeksi varjostukseksi, sillä se ikään kuin kelluu luomella eikä ole yhdistettynä ulkonurkasta alaluomeen tai ripsirajaan. Varjostuksella leikitellään ja luodaan ikään kuin varjo, joka muokkaa silmää.
Avoin varjostus syvällä oleville silmille tai raskaille luomille
Kuten moni silmämeikkivinkki, tämä on helpoin selittää kun silmä on auki ja rentona. Näettekö tuon ulkonurkan silmässäni? Siinä kohtaa luomeni on hieman raskas ja luomivako viettää alaspäin. Tämän kohdan tyypillisesti piilotan mattavärillä. Mutta tässä meikissä lisäänkin luomivärin sen yläpuolelle nostaakseni silmää. Ja sitten korostan luomea vaalealla helmiäisellä, jotta silmä näyttää avoimemmalta.
Tältä kelluva varjostus näyttää sivusta.
Kuinka löytää oikea kohta varjostukselle?
Olen jakanut vinkin ennenkin, mutta oikeastaan tässäkin työskentelen luonnollisen silmänmuotoni kanssa. Oikea kohta varjostukselle on se kohta, jossa luonnollisestikin esiintyy pieni varjo, missä kulmaluu päättyy. Kun laitat siveltimen siihen kohtaan, se ikään kuin uppoaa hieman. Varjosta siitä! Tosin silmässäni kallistan sivellintä vielä siitä vähän ylöspäin.
Tunnet siveltimen “uppoavan” kulmaluun alla. Tämä antaa hyvää osviittaa siitä, minne varjostus kuuluu laittaa!
Toinen tapa on pitää silmä auki ja vain piirtää varjostus niin, että näet sen selvästi silmän ollessa rentona. Luonnollista luomivakoa ylempänä, tietenkin. Voit itse päättää miten ylös sen nostat, mutta jätä pieni rako silti kulmakarvan alle ihoa näkyviin.
Instagramistani (@charlottaeve) löytyy lisäksi video-ohjeet tähän tekniikkaan.
Tämä tekniikka ei piilota raskasta osuutta tai alaspäin viettävää osaa luomesta, mutta se vie huomion muualle. Meikkaamisessa on täysin sallittua kokeilla uusia juttuja. Joten miksi et kokeilisi tätä? Sääntöjä ei ole (toki vinkkejä ja ohjeita meikkaajan näkökulmasta parhaimpaan lopputulokseen löytyy.) Minusta ainakin on kiva välillä laittaa luomiväri näin!
1 kuva: tyypillinen tapani tehdä meikki, ulkonurkan piilottaminen tummalla luomivärillä. 2 kuva: Avoin kelluva varjostus, ulkonurkka vapaa.
Piirrä kelluva varjostus luomelle kynäsiveltimellä. (Itsellä käytössä Zoeva 230.) Voit tehdä varjostuksen loppuun pienen kissamaisen lisäyksen.
Häivytä varjostus hieman isommalla ja pyöreällä siveltimellä. (Käytin Zoeva 225 sivellintä.) Voit myös ottaa aavistuksen vaaleamman ruskean sävyn ja käyttää sitä apuna häivyttämisessä. Häivytä hieman varjostuksen päältä ja kohti kulmaa, jotta vaalein väri on lähellä kulmakarvaa ja häivyttyy kauniisti ihoosi.
Lisää samat luomivärit alaluomelle.
Lisää sitten luomelle väri. Itse levitin vaalean helmiäisen aina sisänurkkaan saakka. Häivytä hieman tämän helmiäisen ja varjostuksen rajaa (silti käytössä 225), jotta viiva ei ole niin selvä. Toki voit jättää sen näkyväksikin. (Käytin litteää sivellintä Coastal Scents sivellinsetistä.)
Rajaa silmät aivan ripsien tyvestä ja lisää ripsiväri. Valmista!
Meikissä käytetyt tuotteet
Päivitetty 2026: jätin linkit vain tuotteisiin, joille varmistin nykyisen ja tarpeeksi tarkan kohteen. Osa alkuperäisistä vuoden 2021 tuotteista on lopetettu tai epävarmasti saatavilla, joten ne ovat listassa ilman linkkiä.
Illamasqua Unveiled Nude Artistry Palette (alkuperäinen paletti, ei nykyistä linkkiä) NYX Perfect Filter Palettes (lopetettu) Too Faced Gingerbread Extra Spicy Palette (lopetettu) Coastal Scents Brush Set (alkuperäinen sivellinsetti, ei nykyistä linkkiä) Zoeva Rose Golden Complete Eye Set (ei nykyistä tarkkaa linkkiä)
Tässä vielä kaksi erilaista meikkiä toteutettuna tällä samalla tekniikalla. Instagramistani (@charlottaeve) löytyy muuten video-ohjeet tähän tekniikkaan alla olevasta meikistä!
Muuten: Tuo punainen juttu poskellani ei ole finni, vaan hämähäkkiluomi. Niin ärsyttävä! Odottelen, että se katoaa. Minulla on ollut sellainen aiemminkin ja se lähti itsekseen. Herkkä ja ohut iho yhdistettynä Suomen ilmastoon ei ole se paras kombo.
Arkistohuomio: Tämä vuoden 2021 kosmetiikkajoulukalenteriopas on säilytetty vertailua varten. Kalenterit olivat kausituotteita, joten vanhentuneet ostolinkit on poistettu. Uudemman listauksen löydät vuoden 2024 kosmetiikkajoulukalentereista.
Tässä arkistossa ovat vuoden 2021 kauneusjoulukalenterit, joita nostin silloin esiin eri hintaluokista.
Ei ole ikinä liian aikaista alkaa puhua Joulusta. Varsinkin kauneusjoulukalentereista puhuttaessa. Ne nimittäin myydään loppuun joka vuosi. Parhaimpien listaaminen on työ, jonka otan erittäin vakavasti (ja tietysti jouluihmisenä nautin siitä aivan mielettömästi). Tästä postauksesta löydät siis kaikkein kiinnostavimmat meikki- & kosmetiikkakalenterit eri hintaluokista, niin luksusta kuin edullisempaakin.
Parhaat meikki- ja kosmetiikkajoulukalenterit 2021 – arkisto
Tätä arkistoa ei enää päivitetä ostosaatavuuden osalta.
Useampi kauppa myös listaa kalenterien sisällön, eli kannattaa kurkata se aina ennen ostoa. Sisältö on helppo kuitenkin vielä tässä vaiheessa unohtaa, joten yllätys on sitten mieluisa joulukuun koittaessa.
Jos haluat suoraan surffailla kauneuskalentereita kaupoista, näistä linkeistä löydät parhaimmat valikoimat:
Ritualsin kalenterit olen testannut loistaviksi jo useamman kerran ja siksi suosittelen niitä usein myös ystävilleni “helppona ja turvallisena valintana”. Tämän vuoden kalenterit ovat kultaisia, mutta muuten hyvin samanlaisia kuin viime vuonna. (Harmittaa muuten ihan vähän, että oma kalenterini viime vuodelta on punainen eikä tämä kultainen, heh.)
Sisältö on myös kultaa, varsinkin jos pitää Ritualsin tuotteista. Tiedättehän, ihanista tuoksuista, unelmankevyistä suihkuvaahdoista, vartaloöljyistä ja muutenkin arjen luksuksesta. Molempien kalenterien sisältö on mielestäni hyvä – vaikka kyllähän kalliimmassa versiossa on hieman enemmän vaihtelevuutta. Ja muutenkin Deluxe kalenteri on enemmän extra jouluvaloineen kaikkineen. Sitä voi myös uusiokäyttää (kuten itse teen tänä vuonna).
Mukana vuoden 2021 listalla: Rituals Exclusive Advent Calendar 65,90€ (Lyko.fi) Rituals Exclusive Advent Calendar 63.50€ (eleven.fi) The Ritual of Advent Exclusive 59,90€ (Rituals.com) The Ritual of Advent Deluxe 89,90€ (Rituals.com)
Lookfantastic
Lookfantastic Advent Calendar 95€ (arvo 475€)
Lookfantasticin joulukalenteri on klassikko, joka aina yllättää positiivisesti. Tämänkin olen testannut hyväksi monta kertaa. Hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämän vuoden kalenterin violetti-punainen väri ihastuttaa – ja tietysti myös luotettavan laaja valikoima ihania kauneustuotteita vartalolle, hiuksille ja iholle (meikkejä unohtamatta). Lookfantasticin kalenterista löytyy auttamatta aina helmiä ja uusia suosikkituotteita käyttöön! Mukana mm. NARS, Illamasqua, EGF, Rituals ja REN.
Mukana vuoden 2021 listalla: Lookfantastic Advent Calendar 95€
Feeluniquen kalenteri näyttää upealta punaisen ja vihreän väreissä. Sisältö on myös upea, etenkin jos kaipaa pientä luksusta kylpyhuoneen kaappiin. Kuten aina, Feeluniquenkin kalenteri sisältää valikoiman tuotteita ihonhoitoon, hiuksille, vartalolle sekä meikkaukseen. Tuotteet, jotka erityisesti kolahtavat minuun tänä vuonna tulevat Huda Beautylta, Clarinsilta ja Nuxelta.
Mukana vuoden 2021 listalla: Feelunique Advent Calendar 135,66€ (Feelunique)
The Body Shop
The Body Shop Joulukalenterit 2021
The Body Shop julkaisee aina monta kalenteria ja ne myydään hyvin nopeasti. Eikä ihme! Kalenterit sopivat eri budjeteille ja sisältävät tuttuja TBS tuotteita. 3 kalenterin lisäksi myynnissä on vain netissä neljäs kalenteri, joka tosin maksaa 460€. Kuitenkin jo edullisemmat kalenterit sisältävät todella kivoja tuotteita, että ihan viittäsataa ei tarvitse kalenteriin laittaa.
Kaikista kalentereista löytyy mm. ihania vartalo- ja suihkutuotteita sekä kasvonaamioita. Edullisin kalenteri sisältää pienempiä tuotteita, kun taas kalliimmasta kalenterista saa enemmän ihan täysikokoisia tuotteita.
Psst! Share The Love & Joy Ultimate Calendar (149€) sisältää yhden kaikkien aikojen suosikkituotteistani: Drops of Youth seerumin. (Lue postaus: Seerumi, joka oikeasti tehoaa)
Mukana vuoden 2021 listalla: The Body Shop Joulukalenterit
Lumenen kalenterit ovat aina todella kauniita, mutta tämän vuoden kalenteri on erityisen upea. Kalenteri on vegaaninen ja sisältää 17 ihonhoitotuotetta ja 7 meikkituotetta. Jos raikas, hehkuva ja hyvin kosteutettu iho on hakusessa – tässä sinulle kalenteri.
KICKS on aikaisempina vuosina julkaissut edullisempia kauneuskalentereita, joissa sisältö on ollut kivan vaihteleva (sekä meikkejä että ihonhoitoa). Tänä vuonna myynnissä on kuitenkin erikseen meikki-sekä ihonhoitokalenteri, mikä sinänsä on kiva juttu! Hinnat kalentereissa ovat edellisiä vuosia kalliimpia, mutta kuitenkin kalenterin tuotteiden arvo on roimasti yli myyntihinnan.
Niin meikki- kuin ihonhoitokalenterista löytyy paljon KICKsin omia merkkejä, (kuten Beautyac tai Skin treat), mutta myös isompia tunnettuja brändejä. Ihonhoitokalenteri sisältää mm. Nuxen, Clarinsin, MAC:in ja Estee Lauderin tuotteita. Meikkikalenteri on itselle vielä houkuttelevampi ja tuotteissa mukana mm. YSL, Laura Mercier, Smashbox ja Bareminerals. Pakko mainita, että Beautyactin tuotteita kokeilleena, niissä on loistava hintalaatusuhde! Eli tämän KICKSin meikkikalenteri on oikeastaan aikamoinen helmi kalentereiden joukossa.
Mukana vuoden 2021 listalla: KICKS Makeup Advent Calendar KICKS Skincare Advent Calendar
Kicks
MAC Advent Calendar Gift Box 154,50€ (arvo 370€)
Jos ammattitason meikit kiinnostavat, MACin kalenteri on helppo valinta. Mukana on klassikkotuotteita niin huulille, silmille kuin kasvoillekin. Setti näyttää ihanan monipuoliselta ja sävymaailma sellaiselta, joka sopii monelle. Hintakaan ei ole paha ottaen huomioon, että kyse on MACin tuotteista. Pakkauskin on upea. Houkuttelee!
MAC Advent Calendar GiftBox 154,50€ (Kicks.fi)
essie
Essie 2021 Advent Calendar 88,50€
Essie tekee tunnetusti hyviä kynsilakkoja. Lakoissa on toimiva koostumus, hyvä pigmentti ja ne kestävät hyvin kynnellä (toki riippuu ihmisestä). Joten jos kynsilakat innostavat (ja punaiset ja pinkit ovat sinun värisi), valinta on helppo.
Mukana vuoden 2021 listalla: Essie 2021 Advent Calendar 88,50€ (Lyko.fi) Essie 2021 Advent Calendar 89,50€ (Kicks.fi)
NYX Gimme Super Stars! 24 Holiday Countdown
NYXin tuotteissa on loistava hinta-laatusuhde ja niin myös tässä kalenterissa. Jos haluat nimenomaan meikkikalenterin, niin tässä hyvä vaihtoehto. NYXin joulukalenterissa on tänä vuonna aivan ihana rusertavien ja punertavien sävyjen teema! Mukana on 13 huulituotetta, 6 luomiväriä ja muutama kasvotuote.
Mukana vuoden 2021 listalla: NYX 24 Holiday Countdown 78,90€ (Lyko.fi) NYX 24 Holiday Countdown 77,50€ (Kicks.fi)
Luonnonkosmetiikan joulukalenterit
Luonnonkosmetiikan joulukalentereita löytyy tänä vuonna yllättävän monelta sarjalta ja eri hintaluokista. Eli myös luonnollisia raaka-aineita arvostavalle löytyy jouluksi ihana kalenteri!
House of Organic
Evolve Organic Beauty Advent Calendar
Tämä kalenteri teki mieli klikata suoraan ostoskoriin, kun sen näin. Mikä luonnonkosmetiikkajoulukalenterilöytö! Evolvelta löytyy paljon omia suosikkeja ja kalenterista löytyvistä tuotteista käyttöön pääsisi jokainen. Mukana mm. huikeita kasvonaamioita, ihana seerumi ja toimivaksi todetut hoitoaine ja sampoo. Ainoa miinus tässä on se, että luukkuja on vain 12. Silti – tässä laadukas ja siihen nähden edullinen vaihtoehto.
Mukana vuoden 2021 listalla: Evolve Organic Beauty Advent Calendar (110€ House of Organic)
House of Organic
Maria Åkerberg Christmas Calendar 69,50€
Ruotsalaisen luonnonkosmetiikkasarjan kalenterissa on viisi luukkua: jokaiselle adventille omansa sekä päälle vielä joululahja. Kalenteri sisältää sarjan suosituimpia tuotteita kasvoille, vartalolle ja hiuksille. Tässä hyvä tilaisuus tutustua uuteen sarjaan! Itselläni on ollut muutama ihonhoitotuote käytössä sarjalta ja niiden perusteella luonnehtisin sarjaa laadukkaaksi.
Maria Åkerberg Christmas Calendar (69,50€ Lyko)
House of Organic
Whamisa Joulukalenteri 2021 (158,90€)
Whamisan tuotteet kokemukseni mukaan ovat erittäin korkealaatuisia ja niissä on ihana luksuksen tuntu. Jos korealainen luonnonkosmetiikka, fermentoidut ainesosat ja heleä kosteutettu iho kiinnostelee, niin kannattaa kurkata tämä!
Whamisa Joulukalenteri 2021 (House of Organic – nyt alennuksessa vain 115€!
Twistbe
Twistbe Joulukalenteri 2021 189€ (arvo 366,35€)
Twistbe tarjoilee tänäkin vuonna luksuskalenterin luonnonkosmetiikka kaipaaville. Kalenterin teema on kokonaisvaltainen ihonhoito – twistben tyyliin. Kalenterin luvataan sopivan kaikille ihotyypeille ja tuotteiden olevan monipuolisia. Mukana on 13 täysikokoista tuotetta, 9 matkakokoista tuotetta ja 2 näytekokoista tuotetta. Tämä houkuttelee kovasti, varsinkin kun twistben valikoimasta löytyy paljon kiinnostavia ja laadukkaita brändejä.
Huom. nämäkin tunnetusti myydään aina loppuun. Kannattaa siis olla nopea.
Mukana vuoden 2021 listalla: Twistbe joulukalenteri (ennakkotilaajille 189€ – loppuunmyyty)
Parhaat edulliset meikkikalenterit
Jos nimenomaan meikit – ja mielellään edulliset sellaiset – kiinnostavat, essence, catrice ja Makeup Revolution tarjoilevat parhaimmat.
Lyko
essence advent calendars 2021 (23,90- 30,90€)
Essence tarjoilee jälleen kahta meikkikalenteria: toisen valmiiksi pakatun ja toisen itse paketoitavan. Nämä edulliset meikit yllättävät pigmenttisyydellään ja toimivuudellaan. Essenceltä voi löytää monta uutta meikkisuosikkia!
essence advent calendar 24 sparkling moments of joy (30,90€ Lyko) essence MADE WITH LOVE DIY Advent Calendar 01 (23,90€ Lyko)
Lyko
Catrice Advent Calendar DIY 2021
Catrice on edullinen brändi, jolta voi tehdä meikkilöytöjä (itse aikoinaan ihastuin mm. heidän peitevoiteisiin!). Kalenterin tuotteet saa itse paketoida mukana tuleviin pakkauksiin, jolloin voi vaikuttaa siihen, minä päivänä jokin suosikkituote vaikkapa löytyy paketista. Tai sitten voi pyytää kaverin paketoimaan tuotteet, jolloin yllätys säilyy. Mukana on myös muutama kynsilakka!
Catrice Advent Calendar DIY 41,50€ (Lyko.fi)
Makeup Revolution You Are The Revolution Advent calendar 2021 (59,50€)
Makeup Revolution on aavistuksen kahta yllä olevaa mainittua kalliimpi, mutta mielestäni se maksetaan takaisin pakkausten kauneudessa. Itse kalenterikin näyttää laadukkammalta. Makeup Revolutionin meikit imitoivat usein hieman kalliimpia merkkejä ja tuotteita on ilo pitää esilläkin (myönnetään: arvostan kovasti kauniita meikkipakkauksia).
You are the revolution advent calendar (59,50€ Lyko)
Luksusjoulukalenterit
Kicks
YSL Advent Calendar 2021
YSL:n kalenteri on aivan upea ja sen arvo on 486 euroa. Mukana on 21 minituotetta ja 2 täysikokoista. Odotin itse tämän hintaiselta kalenterilta hieman enemmän niitä täysikokoisia tuotteita, mutta toisaalta kalenterin arvo kuitenkin ylittää sen hinnan ja YSL:n meikit ovat tunnetusti laadukkaita. Mukana ainakin ihania klassikkopunia, ripsivärejä ja luksustuoksuja.
YSL Advent Calendar 2021 (338€ Kicks.fi)
Cult Beauty
Cult Beauty Advent Calendar £215 (arvo 975£)
Cult Beautyn adventtikalenteri on hieman kallis, mutta sisältää 38 tuotetta! Tässä siis ultimaattinen lahja – jonka ehdottomasti ansaitset. Mukana on kiva valikoima tuotteita ihonhoitoon, hiuksille ja meikkaukseen. Brändeissä edustavat mm. Briogeo, Natasha Denona, Sunday Riley, Too Faced, NARS, Charlotte Tillbury… jatkanko listausta? Nämä kalenterit menevät varmasti nopeasti.
Mukana vuoden 2021 listalla: Cult Beauty Advent Calendar 215£ (Loppuunmyyty, lisää tulossa marraskuun alussa!)
Ainiin – pakko vielä loppuun mainita suklaakalenterit. Niitä löytyi usein sellaisista valikoimista, joita ei ruokakaupoista saanut.