Anna mennä, ylitä itsesi

Puhutaanpas jostain epämukavasta ja vähän hävettävän henkilökohtaisesta.

Ja mikä olisikaan epämukavampaa kuin itse epämukavuusalue? (Tulee epämukava olo ihan vaan kuin kirjoittaa sen sanan.) Tiedättehän, se alue, jossa niin sanotusti taika tapahtuu? Se alue, jossa haastat itseäsi, opit uusia asioita, epäonnistut surkeasti, naurat, itket ja – kasvat.

Olen vihdoin valmis astumaan omalta mukavuusalueeltani pois. Se voi kuulostaa ihan pieneltä asialta, mutta on iso juttu. Itselleni ainakin. Ja tässä kohtaa se menee henkilökohtaiseksi.

Kamala, mutta tarpeellinen – omalta mukavuusalueelta poistuminen

Minä nimittäin vihaan epämukavuusaluetta.

En ole viettänyt siellä kovin paljon aikaa – paitsi vuosien masennuksen ja ahdistuksen takia. Se oli epämukavaa kertaa tuhat. Tai miljoona. Ja mahdollisesti yksi syistä siihen, miksi olen vältellyt tiettyjä asioita. En tiedä kuulostaako se järkevältä, mutta kun on niin epämukava, surullinen, kurja, epävarma ja ahdistunut olo – ei vaan enää ikinä halua mennä takaisin. Se tuntuu peruuttamiselta, kun haluan vain ja ainoastaan mennä eteenpäin. Puhumattakaan siitä, että kuitenkin vielä tänä päivänä taistelen ahdistuksen tunteiden kanssa.

Pinjan kissa taltioi hakemani tunteet niin hyvin, että oli pakko ottaa nopea kuva.

Epämukavuusalue tarkoittaa noiden tunteiden omaksumista. Kaikkien tunteiden. Epämukavuusalueella tunnet itsesi varmasti epävarmaksi. Saatat olla surullinen. Mutta saat myös mahdollisuuden tuntea ylpeyttä.

Jostain syystä pelkään yrittää uusia asioita ja oppia uusia taitoja. Tai ei, nyt ei mennyt ihan oikein.
Minulla on pelko epäonnistumisesta ja siitä, etten ole riittävän hyvä.

Mikä kirjoitettuna kuulostaa niin naurettavalta, että tekee mieli suorastaan heti hypätä tuntemattomaan. Ja se on hyvä. Koska viime aikoina olen tehnyt niin. Olen kokeillut uusia asioita. Olen haastanut itseäni.

Ja ehkä pienenä yllätyksenä itselleni: en mennytkään rikki.

lifestyle wellbeing uncomfort zone

Olen astunut epämukavuusalueelle

Tiedättekö sen elokuvan “Yes Man”? Ajattelin aina, että siinä oli takana todella nerokas idea. On kiehtovaa ajatella, mitä voikaan tapahtua, kun hyväksyykin tilanteet niiden tullessa ja sanoo vain kyllä. Se on jännittävämpää kuin kieltäytyminen. Se nostaa esiin uuden mahdollisuuuden ja mahdollisuudet ovat harvoin pahasta (paitsi silloin kun ne tulevat todella epäammattimaisen sähköpostin muodossa).

Viime aikoina olen tehnyt uusia asioita ja laittanut itseäni henkilökohtaiselle epämukavuusalueelleni. Olen nolannut itseni twerkkaustunnilla (en ole se ketterä kissa, joka ajattelin olevani), olen sanonut kyllä uudelle mahdollisuudelle (vaikka ahdistukseni halusikin sanoa ei), kävin ihan yksin joogassa (en kuollut) ja kokeilin jopa nyrkkeilyä.

Käteni melkein vuotivat verta, syke nousi vitosalueelle, hanskat haisivat aivan järkyttävälle, mutta arvatkaa mitä – minulla oli oikeastaan hauskaa. Nauroin ja onnistuin. Ja haluan mennä uudestaan.

 

Huomaan jo jonkin osan aivoissani kannustavan hiljaa: anna mennä vaan, yritä uudelleen.

Twerkkaustunnista sen verran, että se oli erittäin vaikeaa, nöyryyttävää ja hauskaa. Jossain vaiheessa olin niin turhautunut, että teki mieli itkeä. Ja silti huomaan jo jonkin osan aivoissani kannustavan hiljaa: anna mennä vaan, yritä uudelleen. Taidan alkaa ymmärtää epämukavuusalueen taian. Se tunne kun voittaa itsensä on kieltämättä mukava.

uncomfortzone

Kun epämukavasta tulee mukavaa

Vihasin ennen aikaisia aamuja ja heti aamusta tehtäviä treenejä. Minulla on pari inhokkiliikettä, jotka olivat niin vaikeita, että otti oikein kunnolla päähän kun ei osannut tai voinut tehdä niitä kunnolla.

Inhosin ennen ulkona juoksemista, mikäli siellä oli kylmää, sateista tai pimeää.

Ennen.

Nykyisin odotan innolla heti aamusta tehtäviä treenejä. Rakastan (oho!) itseni haastamista ja etenkin niiden liikkeiden hiomista, jotka aikaisemmin tuntuivat mahdottomilta. Rakastan juosta ulkona – ihan sama mikä sää. Pimeässä tai kylmässä juokseminen ei hetkauta niin kuin ennen. Olen tehnyt epämukavista asioista vähän mukavempia.

Tiedän, että puhun nyt suurimmaksi osaksi urheilusta ja treeneistä. Mutta ehkä se on helpoin tapa aloittaa? Se oikeasti on. Itseään on helppo haastaa fyysisesti, koska tulokset näkee omin silmin. Jonkin konkreettisen asian tekeminen on tehokasta. Tulee sellainen fiilis, että jos pystyn tähän, pystyn ihan mihin vaan.

Treenin tuoma hyvä fiilis menee paljon syvemmälle kuin vain ulkonäköön ja terveyteen. Hyvässä kunnossa oleminen saa minut tuntemaan itseni hyväksi. Treeni on mahdollisesti se tärkein juttu, kun mietin omaa mielenterveyttäni.

Anna mennä, ylitä itsesi

On mieletöntä, miten se innokas pieni lapsi, joka innoissaan oppii uusia asioita eikä pelkää yhtään kaatumista, herää sisälläni. Se melkein voittaa sen laskelmoivan ujon aikuisen puoleni.

Taisin aina ajatella, että tässä missä nyt olen mukavasti, on hyvä. Että ei tarvitse tehdä niitä asioita, jotka pelottavat. Että ei tarvitse tuntea itseään epävarmaksi tai tyhmäksi.

Mutta nyt ajattelen, että siellähän se hauska vasta tapahtuu.

Jos ei suoraan minulle, niin ainakin niille kaikille muille tanssitunnilla, kun he miettivät, että mitä ihmettä tuo tyttö, jolla ei ole yhtään rytmitajua, tekee twerkkaustanssitunnilla.

Lyhyesti vastattuna: hän on siellä voittamassa.

 the uncomfort zone my experience

Milloin viimeksi astuit ulos mukavuusalueeltasi?

kiitos valokuvaamisestani Pinja

 

P.S. Tämä ei sinänsä liity aiheeseen, mutta oli pakko lisätä vielä maininta postaukseen, kun sain niin hyvän tarjouksen sähköpostiini. Tänään (ja vain tänään) lempihuulirasvani ovat tarjouksessa vain 3,33€ House of Organicin nettikaupassa*! Olen käyttänyt noita luomu/vegaani/raakahuulirasvoja jo varmaan kolme vuotta. Kaikista kosteuttavin ja paras on moon balm ja toisena suosikkina on vanilja.

*mainoslinkki

Martinique – yllättävä kokemus

martinique beautiful beaches

Ajattelin ensin otsikoksi tälle postaukselle “Ensimmäinen kulttuurishokkini”, mutta otsikko ei olisi kertonut ihan koko tarinaa. Vaikka koin kyllä kulttuurishokinkin, mikä teki loppujen lopuksi varmaan ihan hyvää. Silti uusi otsikko on sopivampi.

Koska Martinique kohteena oli jotain ihan uutta. Minulla oli tiettyjä odotuksia, mutta saari ei sitten ollutkaan ihan sellainen, kuin kuvittelin.

Se oli paljon enemmän.

the diamond rock martinique

Ranskan Martinique Karibialla

Laskeutuminen Martiniqueen oli aika ainutlaatuista.

Satuimme lentämään tietyn lentoyhtiön ensimmäisellä Martinique-lennolla, joten joka puolella oli uutisankkureita ja paikalliset palomiehetkin olivat vastassa valot vilkkuen. Laskeutumisen jälkeen suuntasimme heti autoa vuokraamaan. Vuokraus onnistui ihan hyvin, mutta työntekijä ei kyllä puhunut englantia. Muistan olleeni ihan väsynyt lennosta ja mietin vain mitä autotyyppi tarkoitti, kun hän osoitti karttaa ja hoki toistamiseen “When you fish – you know, fish? When you fish?” Tuijotin vain takana olevaa akvaariota ja siellä uiskentelivia kaloja. Lopulta saimme jotenkin auton vuokrattua (onneksi Risto ymmärtää ja puhuu vähän ranskaa) ja autossa Risto tajusi: hän luultavasti tarkoitti, when we’re finished. Hän puhui siis auton palauttamisesta. Selvisi sekin mysteeri!
cocoa beach martinique beach

Seuraavaksi vuorossa oli seikkailu Airbnb asuntoomme. Täydessä pimeydessä. Hullussa liikenteessä. Eteen ei nähnyt montaa metriä pidempään ja tiet olivat hyvin kapeat. Ja ihmiset ajoivat silti kovaa! Onneksi Risto on paras tuntemani kuski. Silti, olin peloissani ja puoleksi nauroin yhä kalajutulle ja puoleksi murehdin, miten tulen pärjäämään saarella ilman englantia. Lisäksi ihmettelin outoa ääntä autossa – vaikka radio ei ollut päällä. Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että jossain soi varmaan ranskalainen rap hiljaa.

air bnb martinique
Airbnb asunnossamme oli ihana terassi merinäkymällä.


No: kyseessä ei ollut rap-musiikki. Eikä se tullut autosta. Vaan se tuli saaresta! Ja viidakosta. Ötököistä ja linnuista ja sen semmoisista. Ensimmäisenä yönä se tuntui pelottavalta ja äänekkäältä, mutta sen jälkeen totuin ääniin. Loppujen lopuksi luonnon äänien kuuntelu oli aika rauhoittavaa. Ja kukkojen kiekuminen aamuyöstä oli myös ihan käytännöllistä: tiesi, että kello oli noin neljä ja vielä voisi nukkua pari tuntia.

Airbnb ja vuokraemäntämme olivat molemmat ihania. Asunto oli puhdas ja kaunis ja emäntä puhui englantia. En ollut kuitenkaan talossa asuvien ötököiden suurin fani (suurimmaksi osaksi muurahaisia), mutta se nyt vain oli oma henkilökohtainen ongelmani. Saari on oikeasti sellainen viidakko, ettei ihme, että osa hyönteisistä päätyy sisätiloihinkin.

 

martinique travel

Meidän loma Martiniquella – varauduimme hyttysiin ja sadekauteen

Luimme etukäteen tietoa saaresta ja monessa paikassa varoitettiin hyttysistä ja sadekaudesta. Oma reissumme kun sattui juuri sadekaudelle.

Siitä huolimatta ötökät ja lähinnä hyttyset eivät vaivanneet niin paljon, kuin olimme ajatelleet. Emme juurikaan nähneet hyttysiä päivisin ja iltaisin ne eivät häirinneet, sillä olimme sisätiloissa (ja ikkunoissa oli hyttysverkot). Sain kuitenkin muutaman piston, mutta allergialääkkeet toimivat hyvin. Yleensä Risto on se, joka kerää pistot, joten ihan reilua, että minäkin otan niitä välillä vastaan.

Martinique ei ole suosittu turistikohde ja siksi siellä ei ole paljon turisteja. Tai turistialueita. Tai turistiravintoloita. Ei myöskään ollut turistikausi (mikäli sellaista on), sillä oli sadekausi. Kaikki tämä yhdistettynä vaikeaan ruokavaliooni johti siihen, ettemme löytäneet ravintoloita, jotka olisivat 1.) auki 2.) tarjoilisivat minulle sopivaa ruokaa. Löysimme ainoastaan yhden ravintolan, joka oli auki ja josta sain gluteenitonta kasvisruokaa. Sekin avasi ovensa meidän toiseksi viimeisenä päivänä. Oli muuten aika ihanaa päästä syömään ulos!

Reissumme oli siis siltäkin osin erilainen, että kokkasimme omat ruokamme emmekä oikein päässeet nauttimaan paikallisista ravintoloista. Herkuttelimme kuitenkin paikallisissa kasviksilla ja hedelmillä, mitkä olivat herkullisia. Varsinkin jättiavokadot.

Vaikka odotimme sään olevan huono ja sateinen – se olikin upea koko viikon. Aurinkoinen, kuuma ja kaunis. Sade tuli pieninä kuuroina. Ja yhtenä yönä, satoi todella kovaa. Oli ihanaa olla kosteassa kuumassa ilmastossa. Luonnonkiharani rakastivat sitä!

Mitä tehdä ja nähdä Martiniquella –
rommi, eläintarha, nähtävyydet ja rannat

Olimme tutkineet saaren nähtävyyksiä hieman etukäteen, joten tiesimme minne halusimme mennä ja mitä halusimme tehdä. Viikon aikana tulikin kierrettyä oikeastaan kaikki päänähtävyydet:
the diamond rock (kivi), the Cap 110 (muistomerkki), moni suosituista rannoista, tulivuori, eläintarha ja JM Rhum distillery (rommitislaamo).

The diamond rock oli kaunis. Se on todellakin näkemisen arvoinen livenä.

The cap 110 veti hiljaiseksi. On hyvä oppia myös vähän saaren historiaa.

Rannat olivat mielettömiä. Martiniquen rannat ovat kauneimpia rantoja, joita olen nähnyt. Parasta oli vain upottaa varpaat hiekkaan ja tuijottaa merta. Oli myös siistiä nähdä, etteivät ihmiset olleet vallanneet rantoja – ne olivat täynnä rapuja ja heidän pieniä kolojaan.

Jos olet rantojen ystävä, varaa paljon aikaa niillä vierailulle. Martinique on kahden meren välissä ja saari on kokenut tulivuoren purkauksen, joten sitä jopa unohtaa olevansa samalla saarella, kun näkee eri rantoja. Niin erilaisia jotkin niistä ovat.

(Olen myös aika varma, että surffarit tai sukeltajat pitäisivät saaresta, mutta meillä on Riston kanssa sellainen filosofia merten suhteen: mustekalat tai muut ihanat merten eliöt ja tappajat eivät ole tulleet meidän kotiin häiritsemään meitä, joten jos me jätämme vierailut väliin heidän kodeissaan, ehkä meidän välit pysyvät kunnossa.)

Tulivuori oli siisti. Se oli ensimmäinen tulivuori, jolla vierailin. Sää muuttui tosin niin korkealla todella viileäksi ja sumuiseksi, joten emme patikoineet ihan ylös asti. Jos haluat patikoida ylös, kannattaa oikeasti varata todella lämpimät vaatteet ja hyvät kävelykengät mukaan.

Eläintarha oli ihana. Mutta ei välttämättä eläinten vuoksi. Oikeastaan eläimiä ei edes ollut niin paljon. Se, mikä teki eläintarhasta upean, oli sen ympäristö. Tarha oli ihan keskellä viidakkoa ja alueella oli myös vanhoja raunioita. Niin, ja ehkä perhostalossa käveleminen ja kaikkien lempiperhosteni näkeminen ihan läheltä teki minut myös aika iloiseksi. Yksi varoitus tosin: koska paikka on tosiaan niin viidakkoinen, suosittelen varautumaan hyttysvoiteella. Minua pisti välittömästi kaksi hyttystä eläintarhaan astuessani.

The JM Rhum Distillery rommitislaamo oli myös aika hieno kokemus. Martiniquella on paljon rommitislaamoita, joten vierailu sellaisessa oli aika pakollista. Kävelimme tislaamon läpi (ilmaiseksi) ja opin vähän rommin tekemisestä. Rommi kuuluu omiin suosikkeihin, joten se oli jännää. En kuitenkaan pitänyt paikallisesta rommista. Ja kokeilin muutamia. Maku oli ihan erilainen, kuin mihin olen tottunut.

 

martinique zoo travel
Martiniquen eläintarha. Kunnon viidakko!
Martiniquen eläintarha ja hieno silta.
Upea näkymä tulivuorelta (takana kuvassa)! Oli kyllä aikamoinen kosteus ja sumu.
the JM Rhum distillery martinique
Minä ja rommitynnyrit.

Pari vinkkiä, jos aiot matkustaa saarelle

Vielä viimeiseki haluan mainita, että tulet tarvitsemaan autoa Martiniquen saarella. Saari on aika pieni, mutta tiet ovat kapeita ja mutkittelevia, joten paikasta A paikkaan B liikkuminen kestää kauan, vaikka välimatka olisikin lyhyt. Mutta mielestäni autolla saaren myös näkee parhaiten. Jos et ole tottunut ajamaan manuaalilla, saari ei ehkä ole optimaalisin paikka harjoittelemaan, joten maksa ennemmin automaattivaihteistosta.

Aribnb asuntojen hinnat olivat erittäin kohtuullisia. Martiniquelta olisi saanut kauniin villan sillä hinnalla, millä Pariisista olisi saanut pienen asunnon. Joten jos vain olet autolla liikenteessä, vuokraa kaunis villa, nappaa auto lentokentältä ja siinäpä se.

 

Kaiken kaikkiaan Martinique oli ihana kokemus. Ja parasta oli ehdottomasti sen luonto. Pelottavat mäet, kaunis viidakko ja palmut joka puolella, tulivuori, mikä tuntui aina olevan sumun peitossa, upeat auringonnousut ja suloiset pienet liskot, jotka vartioivat meidän terassia.

martinique

Samalla reissulla vierailimme myös Versaillesissa ja Pariisissa. Olimme reissussa yhteensä kaksi viikkoa ainoastaan käsimatkatavaroiden turvin! Näytinkin teille ennen reissua, mitä pakkasin mukaan. Selvisin hyvin tuolla määrällä – asut ja vaatteetkin olivat käytännössä samoja, mitä puin Pariisisssa.

 

Scroll to top