*mainoslinkki
Viikot tuntuvat vaihtuvan ennätysnopeaan ja raskautta on jäljellä enää noin 90 päivää. Yhä vieläkin tuntuu käsittämättömältä, että olen oikeasti raskaana. Toisaalta vauva potkii paljon ja tunnen fyysisesti hänen olemassaolonsa. Ensimmäiseen raskauskolmannekseen verrattuna raskaus siis kyllä tuntuu paljon konkreettisemmalta.
Niin – ja hän on tyttö! Tai ainakin rakenneultran mukaan. Eihän sitä ikinä voi silti tietää täysin varmaksi. Kutsumme häntä pikku E:ksi.
Toinen raskauskolmannes – fiiliksiä & kuulumisia
Olen voinut suurimmaksi osaksi todella hyvin. Pystyn syömään, liikkumaan (kevyesti), nukun hyvin ja mieli on positiivinen. Ensimmäisen kolmanneksen kamaluus on kyllä varmasti tehnyt osansa siinä, että arvostan tätä hyvää tunnetta todella paljon. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Oikeastaan heikkoina hetkinä, kun olo on yhtäkkiä huono tai olen todella väsynyt, pelkään muuttuvani takaisin kummitukseksi. Mutta näin ei ole onneksi kuitenkaan käynyt.
Koko raskauden ajan olo on henkisesti ollut aika rauhallinen ja hyvä. Vaikka matka tänne oli pitkä ja yritysaikana olin todella ahdistunut ja välillä masentunutkin, olen todella onnellinen siitä, että ne tunteet väistyivät, kun sain tietää olevani raskaana. Olen pystynyt luottamaan raskauteen. Kuten ensimmäiseen postaukseen kirjoitinkin: nyt on pakko olla meidän aika. Ja siltä se yhä tuntuu. Meidän on tarkoitus saada tämä tyttö, jota jo valmiiksi rakastamme niin paljon.
Oikeastaan tuntuu vähän hölmöltä, etten ole tajunnut tätä aikaisemmin, mutta juurikin alun vaikeudet ovat varmasti vaikuttaneet tähän hyvään oloon. Lasta yrittäessä fiilikseni menivät vuoristorataa. Eli ei ihme, että nyt olo on paljon stabiilimpi. Olin niin rikki, että on itsekin vaikea ymmärtää sitä. Halusin tätä niin paljon. Nyt kun olen tässä, haava on alkanut parantua nopeammin, kuin mitä olisin osannut toivoakaan. Kaikki sydänsuru, kaipaus, suru ja toivottumuus jäivät aikaan, ennen positiivista raskaustestiä. Tiedän monen lapsettomuudesta kärsivän kokevan raskausajan vaikeaksi, ja ymmärrän sen todella hyvin. Mutta ehkä on lohdullista tietää, että se voi mennä myös toisin?
Jos olisin raskautunut helposti, kuka tietää miltä nyt tuntuisi. Ehkä tunteellisemmalta, koska tietysti raskauteen liittyy paljon tunnetta. Hetkittäin tunnenkin itseni herkäksi tai yhtäkkiä vaikkapa todella raivostuneeksi (esimerkiksi jos lapaset tippuvat ylähyllyltä enkä yletä hyllylle kunnolla). Toisaalta taas tuntuu, että olen elänyt koko elämäni tuntien joka ikisen tunteen joka ikisellä sieluni osalla.
Siskoni juuri syntyneen pojan tapaaminen on myös tehnyt kaikesta todellisempaa. Kun pidän häntä sylissä ja mietin meidän tyttöä (joka hänkin on siis sellainen oikea vauva!), silmät kostuvat. Monesti kun mietin meidän vauvaa, tuntuu, että sydän räjähtää. Miten voi nyt jo rakastaa niin paljon tyyppiä, jota ei ole edes tavannut? Miten haluaa vain pitää häntä sylissä, hoitaa ja katsoa kun hän kasvaa. Miten onnekas olenkaan, kun saan olla äiti lapsellemme.
Joskus kun tunnustelemme Riston kanssa yhdessä liikkeitä masun päältä, kyynel karkaa silmäkulmasta.
Ja sitten on ne pelot. Mutta ne ovat pienempiä. Tiedän tämän olevan todella iso asia, iso muutos. Mutta ehkä kun sitä on halunnut pitkään ja kuvitellut mielessään, odottaa jopa niitä haasteita. Unettomia öitä, kun ensimmäinen kahvikuppi aamulla tuntuu varmaan ensiavulta. Epävarmuus siitä, ettei tiedä mitä tekee, mutta sitten saa kasvaa ja oppia. Tiedän, että kasvan kyllä tähän rooliin.
Synnytyspelosta
Olen käsitellyt myös synnytyspelkoani. En tajunnut kunnolla pelkääväni synnytystä, ennen kuin kerroin ääneen ajatuksiani neuvolassa. Terveydenhoitaja suositteli minulle kirjaa ‘Kun synnytys pelottaa’ ja se todella avasi silmäni. Ymmärsin, mistä pelkoni tulevat (hei lapsuuden traumat ja lapsettomuuskokemuksen tuoma epävarmuus oman kehon selviytymisestä). Nyt lyhyessä ajassa pelko on tuntunut väistyvän. Olen alkanut miettimään synnytystä positiivisemmassa ja realistisemmassa valossa. Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin hyvin ja meillä on paras mahdollinen hoito Suomessa. Mutta kyllä synnytys on vielä asia, johon joudun valmistautumaan isosti henkisesti.
Oikea vauva tulossa
Viime aikoina raskausmaha on tullut esiin ihan kunnolla. Raskaus ei jää epäselväksi muillekaan varsinkaan tiukemmissa vaatteissa. On hassua, että nyt muut ihmiset, myös siis tuntemattomat, voivat kertoa minun olevani raskaana ihan vain katsomalla minua. Se ei ole enää minun salaisuuteni. Maha tästä vain jatkaa kasvuaan ja minun kävelytahtini hidastumistaan (ja se hieman hermostuttaa), joten katsotaan mikä fiilis on muutaman viikon kuluttua.
Toistaiseksi olo on kuitenkin vielä hyvä ja mukava omassa kehossani. Hetkittäin vauva tosin painaa rakkoa. Ja päivän mittaan välillä tuntuu paine alavatsalla, kun tyttö puskee ja painaa siihen suuntaan. Joskus myös törmäilen pöytiin tai käsienpesualtaaseen, kun kurkotan jotakin enkä muista kokoani. Onneksi se on vielä vain huvittanut.
Olen säästynyt monelta ei-toivotulta oireelta, mutta voin silti listata muutaman ärsyttävän oireen:
- Tukkoinen nenä.
Tämä on raivostuttavinta aamuyöstä, kun hengittäminen ja nukkuminen vaikeutuu. Aamulla kun niistän nenän, ulos tulee vain kuivunutta verta (hyi! liikaa infoa! sori!). - Närästys.
Tämä ei onneksi ole päivittäistä, mutta silti epämiellyttävää. Närästys on lisääntynyt nyt, kun vauva kasvaa koko ajan ylemmäs. Onneksi lääke auttaa! - Janottaa jatkuvasti + pissahätä koko ajan.
Jano on ollut läsnä oikeastaan ihan alusta saakka. Ja tavallaan myös pissahätä. Pissahätä on kuitenkin pahentunut, varsinkin silloin kun vauva painaa rakkoa. - Kutiava iho.
Ihoni on kutissut myös melko alusta asti, mutta en ole päässyt valittamaan siitä vielä ääneen. Ihoni venyy varsinkin vatsan ja rintojen alueelta ja hitto, että se kutittaa! En ikinä ole ollut näin tarkka ihon öljyämisestä. Öljyän ihon joka ikinen ilta. Se onneksi vähän auttaa. Käytössäni on *Weledan Stretch Mark Massage Oil.
Nopea vinkki muuten alusvaateostoksille mukavuutta kaipaavalle! Lindexiltä löytyy kauniita, mutta kaarituettomia (=eli mukavia) rintaliivejä. Varsinkin raskaana kaarituelliset rintsikat ovat saaneet lentää kaapin perälle. Iso suositus mm. näille *Flirt rintsikoille.
Kaiken kaikkiaan tuleva elämänmuutos on alkanut tuntua todella konkreettiselta. Ihan oikea vauva on tulossa meidän elämään. Ei siis hiiri, jota on vaikea pitää rinnalla, niin kuin unessani. Äitiyspakkaus on haettu (oli muuten ihana koronapukua lukuunottamatta), vaatteet on pesty ja viikattu laatikkoon. Mieleni haluaa jatkuvasti sisustaa ja rakentaa kotia valmiiksi vauvalle. Meillä on hankintalistalla vielä paljon asioita ja myös huonekaluja. Ainoastaan rattaat on ostettu. Eli seuraava vaihe lienee juttujen ostaminen ja kodin valmistaminen vauvalle.
Jännittävää! Ja niin ihanaa.
